aleksi_tuompo.jpg

Blogissa tärkeää asiaa reissaamisesta ja muita elämän tragikoomisia käänteitä.

Katkeransuloinen San Junipero tekee ikuisesta elämästä dilemman

Katkeransuloinen San Junipero tekee ikuisesta elämästä dilemman

Netflixin alkuperäissarja Black Mirror rikkoo tyylillä hollywood-scifin ja klassisen draaman piirteitä. Jaksoissa nähdään muun muassa ohimolle kiinnitettävä kurkkupastillin kokoinen nappi, joka ottaa yhteyden aivoihin ja kuvaa elämän jokaisen sekunnin. Huipputeknologiasta huolimatta autojen käyttövoimana toimii bensiini ja lontoolainen esikaupunkialue näyttää samalta kuin tämän päivän uutiskuvissa. Ja vain harvat jakson päättyvät onnellisesti.

Jumalallisen teknologian tuominen nykypäivään on tyypillistä Black Mirrorissa – ja se toimii. Ensinnäkin, vaikka tekoäly tekisi seuraavien vuosikymmenten aikana käsittämättömiä harppauksia, se ei tarkoita sitä, että maailma, sellaisena kuin me sen tänään näemme, katoaisi samassa ajassa. Toiseksi, kun tarina on sinun maailmastasi ja siinä riittää tarttumapintaa, silloin ja juuri silloin tarinalla on kaikki kanavat auki tunteittesi syövereihin.

San Juniperossa tulevaisuuden teknologia ja elämänmakuinen 80–90-luku heittävät näyttävän yläfemman. Tarina kertoo kaksikymppisten Kellyn ja Yorkin välisestä ystävyydestä, jota olisi kai syytä rakkaudeksi kutsua. Kelly on se menevä farkkurotsinen lattarimimmi, josta jokainen kundi uneksii. Yorkie on ujo kilttityttö konservatiivisesta perheestä. Vastakohdat vetävät toisiaan vääjäämättä puoleensa kuin avaruudessa leijuvat kappaleet heti ensisilmäyksestä alkaen.

Nostalgia ja mielikuvat huolettomasta nuoruudesta synnyttävät tarinaan vetovoimaa. Valtameren aallot lyövät San Juniperoon rantaan ja taustalla soi renkutetuimmat rokkiklassikot. Lähikuva varpaiden välissä juoksevasta rantahiekasta nipistää rintalastan alta niin, että tekisi saman tien mieli klikata itsellensä äkkilähtö lämpimään. Ihmisen ja teknologian välinen suhde on lajityypilleen poikkeuksellisen lämminhenkinen, eikä tarinaa tahtoisi scifiksi edes kutsua. Tekijät onnistuvat rakentamaan juonen ympärille maailman, josta ansaitusti pokkasivat kaksi Emmya vuonna 2017.

Ehkä kiinnostavimmat ajatukset nousevat esiin lopputekstien jälkeen. Pinnan alla kuhisee liuta filosofia keloja, kuten vaikkapa Theseuksen laivan paradoksi. Jos laivan osat vaihdetaan yksi kerrallaan uusiin, onko laiva enää sama kuin ennen? Entä jos alkuperäisistä osista kootaan uusi laiva, kumpi laiva silloin on se aito ja alkuperäinen? Katkeransuloinen loppuratkaisu vavisuttaa. Kumpi loppupeleissä on miellyttävämpi kohtalo, tietoisuuden päättyminen vai sen siirtyminen ajasta ikuisuutteen. Asiat muuttuvat äkkiä hyytäviksi, jos olisit oman itsesi jumala. Kyllästyisikö sitä elämään, jos jokainen päivä olisi kuin aamiaismuromainoksesta eikä olisi muuta pelättävää kuin omat tunteet ja vapaa tahto.

Repoveden luonto lepäsi harmaan lukemattomissa sävyissä

Repoveden luonto lepäsi harmaan lukemattomissa sävyissä

Sympaattinen Split ja puolalaisten vallatun rannan bileet

Sympaattinen Split ja puolalaisten vallatun rannan bileet