aleksi_tuompo.jpg

Blogissa tärkeää asiaa reissaamisesta ja muita elämän tragikoomisia käänteitä.

Ikuisen kevään surffipummit

Ikuisen kevään surffipummit

Taksikuski kaahasi kymmenessä minuutissa lentokentältä El Medanon kylään. Auto pysähtyi matalan rakennuksen eteen lähellä rantaa. Auringonpaisteessa talojen pastellinsävyiset seinät näyttäisivät muumikeksien kuorrutukselta, mietin astuessani ulos autosta.

Kuski nosti matkalaukkuni takaluukusta samalla kun katseeni vaelsi öisellä kadulla. Atlantin valtameri tuoksui hellässä tuulenvireessä, ja pieni kylä vaikutti rauhalliselta.

– 15 euros, please, taksikuski kiiruhti sanomaan.

Mittari oli sammunut ajon aikana, joten hinta haiskahti hieman. Annoin kuitenkin asian olla ja kaivoin rahan kangaspussistani.

– Thank you, vastasin. Hymyilimme kohteliaasti toisillemme ja tiemme erosivat.

elmedano.jpg
pastelli.jpg

Soitin guest housen ovikelloa. Sekunnit kuluivat eikä sisältä kuulunut elon ääniä. Olin jo aikeissa kävellä uimarannalle, kaivaa passi, puhelin ja lompakko rantahiekkaan ja nukkua yön taivasalla, kunnes vihdoin oven takaa alkoi kuulua lukkojen rapinaa.

Ovessa aukesi pieni luukku, josta kurkisti vasta auennut silmäpari kiharalla roikkuvien surffilettien takaa.

”Do you have a reservation?” kaveri kysyi.

”Yes, yes”, vastasin ja hän päästi minut sisään.

Arvelin hänen olevan paikan omistaja. Sen tunnistaa askelista, kun maa tai rakennus miehen alla omaa. Hän toivotti minut tervetulleeksi ja kysyi halusinko mennä saman tien nukkumaan. Painuin petiin ja kuuntelin äänikirjaa kunnes nukahdin.

dormroom.jpg
keittio.jpg
illallinen.jpg

Ihmisellä lienee syvälle juurtunut tarve käsittää ympärillään vallitsevat ihmissuhteet. Eikö saippuasarjojen suosio perustu juuri tuon tarpeen herättämiseen ja tyydyttämiseen. Uudessa yhteisössä sitä rekisteröi tiedostaen ja tiedostamatta signaaleja, jotka antavat vihjeitä valtasuhteista, lemmenleikeistä, jännitteistä ja niin edelleen.

Kuka kävelee kenen perässä? Kenen sana on viimeinen? Kuka kutee kenen kanssa?

Surffipummikommuunit - jollaiseksi yhteiselon La Cavaran Guest Housessa luokittelen - ovat kimurantteja.

Ainakin guest housessa työskentelevät workaround-travellerit Mirko ja Nina kiehnäävät keskenään. Kerrossängyn alapunkan edessä roikkuva lakana ei ihan riitä pitämään romanssia salassa.

Emilio, paikana omistaja, joka avasi eilen oven, kertoi Mirkon olevan Teneriffalla kääntämässä karmaansa. Italialaisen korostuksen takia jäi epäselväksi, oliko Mirko ollut asianomistajana vai uhrina jossakin ryöstössä. Joka tapauksessa Emilion mukaan hän on hyvä mies ja ansaitsee mahdollisuuden.

Nina on saksalainen elämäntapareissaaja, jonka nauru on äänekäs ja herkästi syttyvä. Hän halaa ronskisti ja hän on se, kenen nimi jää ensimmäisenä mieleen.

Ei mennyt niin kuin Muumipeikko ja pyrstötähdessä

Mirko vei minut lentokentälle vuokraamaan autoa. Vuorokauden vuokra maksoi vain 20 euroa. Hinta sisälsi kaikki vakuutukset.

Käynnistin auton varovasti. En olisi yllättynyt, vaikka olisin täräyttänyt auton ensitöikseni betoniporsaaseen parkkiruudusta päästyäni. Eka kerta on aina eka kerta. Ensimmäistä kertaa ratissa uudessa maassa on jännää. Siitä ei pääse mihinkään.

Rullatessani ulos parkkialueelta mietin, onko Teneriffalla oikean- vai vasemmanpuoleinen liikenne. En ollut kiinnittänyt asiaan huomiota ja outo epävarmuus iski. Sitten tajusin istuvani vasemmalla puolella aivan kuten Suomessakin.

Päivän bucketlistalla olivat Teiden tulivuori ja tähtitornit. Pelkääjän paikalla lojuivat tärkeimmät matkakumppanit kamera ja kartta. Juomapullo rullasi takapenkillä puolelta toiselle kurvaillessani ylös vuoren rinnettä. Toimivan 4G-yhteyden ansiosta kuuntelin Scarfacen tunnaria ja kaasutin lisää kierroksia pellin alle sitä mukaan, kun vuoristossa ajaminen kävi tutuksi.

teide-e1498163385264.jpg
teide5-kopio-e1498163407635.jpg
vuorilaine-e1498173711418.jpg
teide4-kopio-e1498163523111.jpg
teide3-kopio-e1498163533822.jpg
tahtitornit.jpg

Tähtitornien juurella vastaanotto oli tiukka ja alue oli tarkasti vartioitu. Vain enakkoon varatut vierailut ovat mahdollisia Teiden observatorioilla.

Valkoisten kupolien sisällä tieteentekijät tekevät työtä päivin ja öin, eivätkä kaipaa ulkopuolisia häiriöitä. Esimerkiksi taskulampun valo tähtitornin lähellä valaisee ilman hiukkaset teleskoopin ja taivaan välillä, mikä häiritsee havainnointia.

Ei mennyt niin kuin Muumipeikko ja pyrstötähdessä, ja jouduin kääntymään takaisin kohti alamaata.

Lost in Los Christianos

Ambulanssin sireeni parkaisi ulvomaan takanani. Hätäännyin ja käännyin ulos liikenneympyrästä yhden liitymän liian aikaisin. Kai tämäkin tie johonkin vie, ajattelin ja jatkoin matkaa.

Päädyin Los Christianosin kauppakujille.

Ostin valkoisen t-paidan Jack n’ Jonesista. Se maksoi täsmälleen yhtä paljon kuin Suomessa. Sen jälkeen ostin eräästä kojusta muutaman rannekorun ja kaulakorun. Niistä ei kuulemma voinut tinkiä.

Myyjä selitti toimivansa välittäjänä ja listahinnasta poikkeaminen tietäisi ongelmia ja jep jep niin vissiin. Mä maksan sen neljä euroa koru, minkä olisin maksanut Forumin henkkamaukassakin.

Halpojen vaatteiden tai kitschin perässä Tenskulle ei siis kannata lähteä.

Missä he sitten ovat?

Fyysikko Enrico Ferm heitti vuosikymmeniä sitten ilmoille ajatuksen, joka nykyään tunnetaan Fermin paradoksina. (ja melkein onnistuin olemaan mainitsematta Fermin esittäneen ajatustaan ”lounaalla ystäviensä kanssa” toisin kuin jokainen tietokirjailija ja wikipedia-artikkeli)

Jos kerta maailmankaikkeus on ääretön (tai ainakin todella iso) ja jos kerta tähtiä ja niitä kiertäviä planeettoja on lukematon määrä ja jos kerta elämän synty on ennemmin tai myöhemmin väistämätön kohtalon oikku, niin maailmankaikkeuden tulisi kuhista elämää. Jäljelle jää vain kysymys, missä kaikki ovat? Miksemme ole kuulleet heistä?

Eli missä ovat Frederik ja muut suomalaiset. Miksen nukahda läheisestä kuppilasta huoneeseeni kantautuviin Pave Maijasen ikivihreisiin? Missä ovat _ne_ kuparinväriset kaljamahat, joiden yllä roikkuu Suomen vakuuna?

Jos kerta Teneriffa on ollut suomalaisten kantapaikka aikojen alusta asti, missä kaikki ovat? Lentokentän matkatavarahihnan jälkeen en ole kuullut sanaakaan suomen kieltä.

Jottei mielikuvani Kanariansaarista olisi täysin palasina, kiitos teille, jotka taputitte, kun lentokoneemme laskeutui. Luulin taputuksien olleen – vyölaukkujen ja värikkäiden hiihtopukujen ohessa – pelkkä suloisen kiusallinen muisto kultaiselta ysäriltä. Pienet sille.

Voin mä sittenkin!

Alkuillan aallot olivat pitkiä. Yksi kerrallaan ne vuolivat hiekkarantaa kuin niillä olisi ikuisuus aikaa muotoilla rannastaan täydellisen. Nicole, myös workaround-travelleri, heitti minua hiekkalohkareella.

– Tell me, when you go to swim, hän sanoi.

– Whenever, say you when you go.

– Let’s go now, Nicole sanoi ja nousi jaloillensa.

Nousin hänen perässään. Nicole käveli kiusallisen lähellä ja tunsin italianon katseen selkänahassani. Italiano on huonetoverini ja arvelin hänen olevan kiinnostunut Nicolesta. Hän pudotti hetki sitten tusinan kirjekuoria täynnä pilveä postilaatikkoon, joten emme olleet Nicolen kanssa varmoja, mitä hän on tyyppiään. Hän on joka tapauksessa hauska ja ystävällinen, mikä on tärkeintä.

Kahlasimme vedessä ja merenpinta kipusi yhä korkeammalle vartalollamme. Navan korkeudelle nouseva ja laskeva laine tuntui jo niin ilkeältä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi pulahtaa pinnan alle. Sukelsimme aaltoihin ja uimme kohti ulappaa.

”Are you afraid of deep water?”, Nicole kysyi yhtäkkiä kuin olisi aavistanut jotakin.

”No”, vastasin ja ihmettelin mistä hän oli saanut päähänsä, että pelkäisin syvää vettä.

”No, but..?”, Nicole jatkoi.

”No, I’m not afraid”, toistin.

Nicole ehdotti, että sukellamme kilpaa ulospäin rannasta. Fuck. Tiesin hänellä olevan taiteilijan sielu, mutten osannut odottaa, että hänen intuitionsa oli niin korkealle virittynyt että hän aisti pienetkin vivahteet ympärillään olevien ihmisten tuntemuksissa.

Latasin välinpitämättömän sävyn ääneeni ja sanoin: ”Honestly, that would feel a bit uncomfortable...”

Nicole hymyili ja kääntyi selälleen kellumaan. Samassa tajusin, että tilanne oli kuin The Beachin uintikohtauksesta. Ei se yöuintikohtaus laguunissa All Saintsin Pure Shoresin tahdissa vaan se, jossa Richard ja Étienne sukeltavat kilpaa Ko Samuin edessä.

Kelluin selälläni ja tasasin hengitykseni.

"Okay, why not!", sanoin ja olin aidosti valmis sukeltamaan.

Nicole antoi kujeellisen hymyn puhua, ikään kuin hän olisi voittanut jonkin psykologisen pikku kisan välillämme.

Uintikohtaus valui sormien välistä kuin kourallinen rantahiekkaa.

* * * Cut off * * *

Aamiainen sisältyy hintaan -bulletpointti hotellien varaussivustolla ei välttämättä tarkoita munakasta, pekonia, juustoa, kahvia, teetä, tuoreita hedelmiä, vastapuristettua appelsiinmehua, croisantteja, keitettyjä kananmunia, kinkkua, viipaloituja tomaatteja ja patonkia, vaikka senhän me Silja Linen buffettien kasvatit ensimmäisenä mielessä näämme.

Guest House Carvarlassa aamianen tarkoittaa muovikääröön pakattua sokerivohvelia, appelsiinia, kahvia, nutellaa ja marmeladia.

aamiainen.jpg
etatyo.jpg

Oletko aina tehnyt tämä yleisen virheen shandypäissäsi?

Taidan olla ainoa, joka kulkee täällä tennissukat pohkeiden yllä. Poltin nimittäin nilkkani auringossa ensimmäisen päivän kunniaksi. Brunan kätsääminen ominaisvärin päälle on tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa.

Shandypäissään hiekkarannalla katoaa molemmat. Jos vain silloin tällöin suihkuttelee aurinkorasvaa – varoen ettei vahingossakaan suihkuta liikaa, koska ruskettumaanhan tänne on tultu – voi olla varma, että seuraavana päivänä kortisoni kiinnostaa enemmän kuin auringonotto.

Näin kulutat viikon matkabudjetin päivässä

Älä tee taustatyötä vaan oleta, esimerkiksi että Tenskulla billbaongin kopiot lähtee kympillä ja Havanat vitosella. Jo vuosisatoja on käytetty tätä pettämätöntä kaavaa olettaa asioita päin helvettiä. Kaavaa koostuu kahdesta tosiseikasta, joita seuraa "johtopäätös".

Esimerkiksi: 1. Thaimaassa billabongin kopiot maksavat alle kympin. 2. Thaimaa on ulkomaa. Eli: Ulkomailla billabongin kopiot maksavat alle kympin.

Istun rantakahvilassa elämäni kalleimmat fliflopit ja shortsit jalassa. Parantelen morkkistani ajatuksella, että shortsit ovat kalifornialaisen Katinin eli kuulemma maailman ensimmäisen surffishortsimerkin. Jes! Totuus ei tällä kertaa edes kiinnosta.

Ja vaikka elämä on makeampaa fliflopit jalassa...

Niin ja sitten vielä tämä:

Matkusta tyhjällä mahalla mahdollisimman monella välilaskulla ja kuluta rahasi kuiviin ja ____makuisiin sämpylöihin (=halpalentoyhtiön ansaintalogiikka).

Till next time, Norwegian!

/ Ikuisen kevään saari eli Teneriffa, 2017

Kaksi kaveria, tyttö ja kesäöitä Pohjois-Norjassa

Kaksi kaveria, tyttö ja kesäöitä Pohjois-Norjassa

Ajan peilikuvat, tilkkutäkki ja KonMari

Ajan peilikuvat, tilkkutäkki ja KonMari