Thorong La ja Annapurna Circuit

huhtikuu 2013
annapurnahimalayathorong la

Etukäteen oli mahdotonta kuvitella, miltä maailman korkeimmat huiput näyttävät, miltä vuorten viima kuulostaa ja paljonko askel painaa viisi kilometriä merenpinnan yläpuolella.

Miltä ruoka maistuu majatalon ainoan öljylampun loisteessa? Miltä iltatee tuoksuu? Kuinka palkitsevalta uni tuntuu, kun saa jalat vihdoin puserrettua makuupussiin?

Entä miltä linnunrata näyttää maailman katolta katsottuna? Mitä planeetan korkeimmat huiput taivaalle kuiskaavat, kun ne tähtiin kurkottavat?

Päivä 1: It’s the heart

Lähdimme aikaisin aamulla kohti Besi Saharia. Rämisevän bussimatkan päätteeksi saavuimme perille iltapäivällä. Matka oli kirjaimellisesti kivinen. Besi Saharista jatkoimme mutaista vuoristotietä Tatan jeepillä Synageen.

Iltateen äärellä oppaani Lock kertoi, mikä on vuoristossa tärkeintä.

”It´s the heart”, hän sanoi ja rummutti nyrkillä rintaansa.

Mietin mielessäni, mitä hän tarkoitti.

”I know what you mean”, vastasin, vaikka hän oli jättänyt runsaasti tulkinnanvaraa. Ajattelin lauseen merkityksen selviävän seuraavan kahden viikon aikana.

Halusin itsekin sanoa jotakin filosofista.

”Do you know what’s the most important thing for me?”

Lock katsoi silmiini ilman aikomusta vastata, joten jatkoin,

”It´s the trust between you and I.”

Hän nyökkäsi ja jäimme pohtimaan sanojamme.

_MG_4959-Edit _MG_4953-Edit _MG_4974-Edit

Illalla pesin hampaita ja katselin lumisia vuoria pää takakenossa. Hammastahnan vaahto meni väärään kurkkuun ja sai yskimään. Tähdet tuikkivat. Ilmakehä oli rauhaton. Taivaalla matkanneet pilvet väistivät valkoisia vuorenhuippuja. Kertoivatko pilvien liikkeet jotakin huomisesta säästä, mietin itsekseni.

_MG_4936-Edit

 

 

Päivä 2: Synage (1100 m) – Tal (1700 m)

_MG_4952-Edit _MG_5013-Edit

Kaikki on uutta ja ihmeellistä.

Vastaan tallustelleet aasit ovat huvittaneet. Aasit eivät ole tyhmiä, vaikka sanonta toisin väittää. Naamat muturallaan ne kuljettavat tavaroita kylien välillä päivästä toiseen ilman ihmisen ohjausta. Vuoristotieltä on mahdoton paeta.

Puolessa välin matkaa seuraamme liittyi kaksi koulupoikaa. Lockilla ja pojilla oli paljon juteltavaa. Minulla puolestaan oli täysi työ keskittyä ennennäkemättömiin maisemiin.

_MG_5031-Edit

 

Päivä 3: Tal (1700) – Timlang (2750)

_MG_5101-Edit
Manaslu, 8156 m, 8. korkein

Siinä se sitten on. Manaslu. Ensimmäinen kasitonninen meikäläisen verkkokalvoilla. Istun majatalon kattoterassilla 2750 metrissä. Edessäni muutaman kymmenen kilometrin päässä sauhuaa auringon kultaama Manaslun huippu.

_MG_5005-Edit
Vuoristokotka

Myöhemmin illalla nautin olostani lämpimän tulisijan äärellä keittotuvassa.

Teekuppi kädessäni seurasin talon isännän ja hänen kavereittensa lautapelin etenemistä ja kaljan juontia.

Emäntä vaihteli kippojaan hellalla tasaiseen tahtiin. Lock jutteli vuorotellen minun ja paikallisten kanssa.

 

Päivä 4: Timlang (2750 m) – Chame (2500 m)

_MG_5113-Edit

Tänään vaelsimme ainoastaan kolme tuntia. Päivän päätteeksi laskua oli tapahtunut pari sataa metriä.

Päivällä olin lähellä lentää jyrkänteeltä, kun ryntäsin vuoristoapinan perään kamera kädessä.

Huomenna on tarkoitus saavuttaa lumiraja. Odotan jo kovasti viileämpiä olosuhteita. Rinkkani kevenee, kun saan pukea enemmän ylleni. Tähän saakka olen kulkenut t-paidassa ja kangashousuissa. Aurinko on polttava.

Eteeni tuotiin juuri kevätkääryleitä. Ovat kokoa isompia, mihin olen tottunut. Kaksi kappaletta riittää mainiosti.

_MG_5035-Edit

_MG_4989-Edit
_MG_5163-Edit

Päivä 5: Chame (2600 m) – Pokhari (3100 m)

Nousin ylös seitsemältä. Olin nukkunut vain noin kaksi tuntia, ja nekin täynnä abstrakteja painajaisia. Abstraktit unet kuuluvat vuoristotaudin oireisiin, kuten unettomuus ja päänsärky, joista lyhyeksi jäänyt yö johtui.

Aamulla päänsärky oli poissa, joten jatkoimme matkaa. Olin ennen matkaa ottanut selvää vuoristotaudista ja päätynyt seuraavaan. Jos päänsärky vaivaa, nousua tulisi hidastaa tai keskeyttää kokonaan. Jos laatta lentää, olisi hyvä tulla alaspäin.

Lounaan söimme Pokharissa. Väkisin jouduin ruuan nielemään, sillä ruokahalua ei juuri ollut. Sen sijaan vettä olin juonut puoleen päivään mennessä jo viisi litraa.

Koska oloni ei ollut kohentunut aamusta, päätimme jäädä Pokhariin yöksi. Nousua olimme tehneet 400 metriä.

Illalla vedin garlic soupia ja ginger-teetä napaan. Paikallisten rohto vuoristotaudin oireisiin.

Iltapalan jälkeen kävelin majaani. Käänsin katseeni ylös ja jäin tuijottamaan. Hetken kuluttua linnunradan uoma hohti kuulaana yli taivaankannen. Näky oli mieleenpainuva.

_MG_5334-Edit IMG_5233-Edit

Päivä 6: Pokhari (3100 m) – Nawal (3700 m)

Kun olin taistellut puoli tuntia makuupussin sisällä saadakseni vaatteet päälle niin, että korkeintaan nokkani joutuu kosketukseen kylmän ilman kanssa, olin valmis aamupalalle.

Majataloissa ei ole lämmitystä, joten niissä on lähes yhtä kylmää kuin ulkonakin. Sisäilman lämpötila riippuu siitä, kuinka hyvin majapaikan rakenteet keräävät ja säilyttävät lämpöä.

Aamupuuron jälkeen tunsin kuinka voimani ja seikkailunhaluni olivat palanneet.

Tänään oli yhä jyrkempää nousua ja huikeimpia maisemia. Olemme yötä Nawalin kylässä vuoren rinteellä. Maisemat ovat avarat. Noin 500 metriä alempana lepää suuri laakso Himalajan sylissä. Sen toisella puolella kohti taivasta kurkottavat Annapurna II, Annapurna III ja Annapurna IV. Kaikkien huiput yli seitsemässä kilometrissä.

Kunpa elimistöni sopeutuisi yhä ohenevaan ilmanalaan. Iltateen äärellä tutustuin saksalaiseen pariskuntaan Gregiin ja Carolaan. Haaveilimme yhdessä Thorong Lan ylityksestä. Ensimmäistä kertaa matkan tavoite Thorong La, 5416 metriä, tuntui siintävän horisontissa.

Päivä 7: Nawal (3700 m) – Humde (3300 m)

_MG_5124-Edit

Tänään Thorong Lan ylitys tuntuu taas olevan niin helvetin kaukana.

Kärvistelin koko viime yön vuoristotaudin oireissa. Lihassärkyä, päänsärkyä ja kuumetta.

Kello neljältä yöllä herätin Lockin ja kysyin, voimmeko jatkaa matkaa heti. En kuitenkaan tulisi saamaan unta, ja seuraava kylä Manang on 200 metriä alempana.

Hän oli sitä mieltä, että odotamme aamuun, sillä yöllä ei ole turvallista liikkua kapealla polulla jyrkällä vuoren rinteellä. Tai sitten häntä vain väsytti.

Oireet eivät olleet kaikonneet, kun heräsin kymmeneltä aamulla. Greg ja Carola olivat jo jatkaneet matkaa. Lockin mielestä yrittäisimme sopeutua vallitsevaan ilmanalaan, emmekä vielä jatkaisi matkaa.

Majatalon isäntä oli lähdössä ratsullaan Manangiin kauppa-asioille. Hän lupasi tuoda vuoristotautiin käytettävää lääkettä Diamoxia tullessaan takaisin illalla.

_MG_5298-Edit

Oloni ei ollut parantunut pätkän vertaa iltapäivään mennessä. Yhtäkkiä Lockin idea oli, että lähtisimme laskeutumaan laakson pohjalle pikkukylään Humdeen ennen pimeän tuloa. Aurinko laskee kuudelta, joten emme ehtineet odottaa majatalon isännän paluuta saadaksemme Diamoxia.

Itse olisin mieluummin jatkanut Manangiin kuin Humdeen, sillä Manang on reittimme varrella, Humde ei. Korkeuseroa kylillä on vain pari sataa metriä, ja Manangissa olisi luultavasti lääkäri.

En kuitenkaan kyseenalaistanut Lockin päätöstä.

* * *

Illalla Humdessa kysyin nuorelta hippipariskunnalta, onko heillä Diamoxia. Ei heillä ollut. Mutta heillä oli suurin koskaan näkemäni minigrip-pussi täynnä vaihtoehtolääkkeitä.

Hetken aikaa arvoimme, mikä olisi sopivin. Lopulta päädyimme joihinkin luonnonmineraaleihin.

Usko on koetuksella. Pala kurkussa täytyy todeta, etten ehkä koskaan saavuta viittätonnia. Olen vain 3300 metrissä, ja akklimoitumisen kanssa on vaikeuksia.

_MG_5195-Edit

 

Päivä 8: Humde (3300 m) – Manang (3550 m)

_MG_5337-Edit

Voimat ovat taas vaihteeksi palautuneet. Itseluottamus ja usko siinä imussa. Nenä tosin paloi taas, se on aina yhtä… Mä en vaa jaksanu kaivaa sitä aurinkorasvaa sielt rinkan pohjalt.

Olen Manangissa. Tärkeän kaupantekopaikan lisäksi Manang toimii base campina Thorong Lan vuoristosolan ylittäjille.

Lock teki viime hetken ostokset puolestani: kävelysauvat, Diamoxia ja maailman kalliimpia Snickers-patukoita.

Thorong La on kolmen päivän päässä. Huonon akklimoitumisen takia lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset, mutta asenne on, että Thorong La ylittyy.

Kipukynnystä täytyy kuitenkin nostaa. Jatkossa päänsärkyä ja unettomuutta on siedettävä tiettyyn pisteeseen asti. Vasta kova päänsärky tai muu paha oire viheltää pelin poikki.
_MG_5388-Edit

_MG_5343-Edit
Pesuveden lämmitysaparaatti

Päivä 9: Manang (3550 m) – Yak Kharka (4050 m)

Teimme 500 metrin nousun. Iltaan mennessä kaikki hyvin.

_MG_5278-Edit

Päivä 10: Yak Kharka (4050 m) – Thorong Phedi (4450 m) – Yak Kharka (4050 m)

Thorong Phedissä ollaan. Thorong Phedi tai 400 metriä ylempänä oleva High Camp on viimeinen yöpaikka ennen Thorong Lan ylitystä. Päätä jomottaa, mutta koitan kestää. Enää niin vähän jäljellä.

_MG_5409-Edit
Taukotupa noin 4400 metrissä

Kello 17:30: Makasin sängyllä. Olin ottanut puoli tuntia sitten 500 milliketolaa aspiriinia ja yritin pakottaa garlic soupia naamariin. Ruokahalu oli päivän aikana kadonnut.

Lock koputti oveen ja kysyi, kuinka paha päänsärkyni on.

”Not huge, but not that small. It goes around…”

”Okey”, hän vastasi ja palasi hetken kuluttua. ”Let’s go back to Yak Kharka.”

Yllätyin ja hieman hermostuin. Äkkipikaiset päätökset vaikuttavat pahaenteisiltä. Näkeekö hän jotain mitä minä en, onko tilanne uhkaava? Sitä paitsi aivan kohta tulisi pimeää.

Hän ei ollut tullut ratkaisuunsa yksin vaan jutellut majapaikan pitäjien kanssa. Heillä, jos joillain, on kokemusta perseelleen menneistä huiputusyrityksistä. Siksi heillä onkin satelliittipuhelin, ja vuorenrinteelle on rakennettu helikopterille laskeutumisalusta.

* * *

Pakkasimme rauhallisesti varusteet rinkkaan ja maksoimme päivän aikana kertyneen laskun. Omistaja kiitti ja antoi Lockille valolyhdyn lainaksi.

Tarinasta tekisi jännittävän, jos ulkona olisi piiskannut vuosikymmenen lumimyrsky. Joudun kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Lumihiutaleet putoilivat taivaalta kuin piirretyssä jouluaattoyönä.

Tosin tilanne ei ollut aivan vaaraton. Polku kulki pitkin jyrkkää rinnettä, jossa oli maanvyöryn vaara. Lumi oli salakavalasti peittonut kuivan maan, jään ja liukkaat kivet alleen.

Oli pilkkopimeää. Minä, Lock ja valolyhty Himalajan yön armoilla.

Kolmen tunnin kuluttua saavuimme Yak Kharkaan. Nyt syön garlic soupia ja hyvin uppoo. Vettä olen juonut käsittämättömät kymmenen litraa tänään. Tavallisesti näissä korkeuksissa juon noin seitsemän litraa päivässä, mikä sekin taitaa olla tuplamäärä suosituksiin.

Huomenna uuteen nousuun.

Päivä 11: Yak Kharka (4050 m) – Ledar (4200 m)

Olen ollut tyytyväinen Lockiin. Ainoa mikä ärsyttää on se, että hänen reittisuunnittelulla ei ole minkäänlaista rationaalista pohjaa.

Joko mennään liian nopeasti ylös tai sitten liian nopeasti alas.

Tänään nousimme päätökselläni ainoastaan 150 metriä Ledarin kylään. Huomenna jatkamme Thorong Phediin, jossa kävimme eilen.

Lounaalla täällä Ledarissa jouduin pyytämään sveitsiläiseltä Dominikilta palvelusta.

Olin ilmoittanut kotiin Suomeen, että kävi miten kävi, ilmoitan itsestäni viimeistään keskiviikkona. Tänään on keskiviikko, ja olen kännykkäverkon ulkopuolella vielä ainakin kaksi päivää.

Dominic saavuttaa tänään Thorong Phedin ja ylittää Thorong Lan huomenna. Ylittäjät laskeutuvat samana päivänä Muktinathin kylään, josta löytyy Internet.

Kirjoitin paperille viestin ja annoin Dominicille hieman rahaa. Hän lupasi välittää viestini sähköpostitse Suomeen, kun pääsisi Muktinathiin. Todennäköisesti huomenna.

* * *

Tosi vähän ollut turisteja minun lisäksi liikkeellä. Se tekee tietenkin kokemuksesta autenttisemman, mutta etenkin iltapäivisin ja iltaisin on tylsää. Kylissä ei ole tekemistä eikä juuri ketään kenen kanssa jutella. Paitsi tietenkin Lock. Iltaisin olemme yleensä pelanneet korttia. Nukkumaan menemme tavallisesti kahdeksan aikaan.

Tämän päivän aikana majataloomme on kertynyt kymmenkunta trekkaajaa. Mitä ylempänä ollaan, sitä pienempiä ovat kylät ja majoitusvaihtoehdot vähenevät, joten ihmiset kerääntyvät saman katon alle.

Illalla istuimme kaminan äärellä kuivunutta jakinpaskaa polttaen. Näillä korkeuksilla on polttopuista pulaa. Söimme energiapitoista ruokaa ja joimme teetä. Juttelin enimmäkseen espanjalaisten siskosten Claran ja Paulan kanssa. He ovat suloisia. Etenkin kun he juttelevat keskenään katalaania. Etenkin Clara.

Päivä 12: Ledar (4200 m) – Thorong Phedi (4450)

Thorong Phedissä taas. Kaikki ok. Yritän olla miettimättä mitään, annan vain tuntien kulua.

Illalla istuimme jälleen seurustelutuvassa kaikki trekkaajat yhdessä. Meitä oli noin kymmenen. Yhtäkkiä Paula kuiskasi korvaank, poltetaanko hyvän yön jointit, ennen kuin mennään nukkumaan. Mietin hetken, kuulinko oikein.

Hän ei nähtävästi osannut aavistaa, että tämä aika ja paikka on tasan viimeisin ja epätodennäköisin hetki elämässäni, milloin lähtisin polttamaan pilvee.

Jouduin vastaamaan, että ei todellakaan polteta. Huomenna on ehkä yksi elämäni ikimuistoisista päivistä.

Päivä 13: Huiputuspäivä

Heräsimme 3:30. Oli ihana todeta, että oloni oli hyvä. Ei se kuitenkaan ihme ollut, sillä olin vetänyt naaman täyteen aspiriinia ja Diamoxia edellisiltana. Diamoxin ennaltaehkäisevä käyttö jakaa mielipiteitä, sillä se peittää oireet alleen, muttei poista niitä. Minulla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, jos halusin päästä ylös asti. Akklimoituminen on ollut niin hankalaa alusta asti.

Aloitimme nousun 4:30. Vain noin kymmenen minuutin nousun jälkeen olo heikkeni. Nyt alkaa tuntua pahalta, kirosin huolestuneena. Taasko unelmani on lipumassa käsistäni. Taasko joudumme kääntymään. Päiviä on jo kertynyt yli arvioidun, tahdon vain päästä tuon saakelin solan yli, takaisin kotiin. Seuraavassa hetkessä räiskyi aamupuuro vuorenrinteelle.

En oikein tiennyt mitä ajatella. Yskin pohjalimoja vatsastani ja istuin lumisella rinteellä. Tuijotin pimeyteen ja odotin, mitä elimistöni seuraavaksi meinasi. Hetken kuluttua oloni koheni hieman. Päätimme jatkaa High Campille ja arvioida siellä tilanne uudestaan.

Jouduin pysähtymään huolestuttavan usein. Pysähtyminen ei ole hyvästä. Optimaalisinta on liikkua hyvin hitaasti, mutta pysyä koko ajan liikkeessä. Pahoinvoinnin ottaessa vallan on pysähtyminen kuitenkin välttämätöntä.

High Campilla (4850 m)

High Campilla Clara ja Paula ihmettelivät ystävällisesti virnuillen: ”Where have you been?”

Istuin alas ja selitin tilanteen mahdollisimman huolettomasti.

Clara kuitenkin vaistosi, etten itsekään enää ollut varma, tulenko selviämään Thorong Lan yli. Hän laittoi kätensä polvelleni, katsoi minua hetken silmiin ja sanoi: ”You will do it.”

Sain aavistuksen verran uskoa. Nyökkäsin ja hymyilin varovaisesti. Claran läsnäolo tuntui hyvältä.

Sovimme, että lähdemme yhdessä juhlimaan, kun koettelemus on ohi ja olemme takaisin Pokharassa. Paula ja Clara kirjoittivat nimensä paperilapulle, jotta voisin lisätä heidät kaveriksi Facebookissa. Saattoi nimittäin olla, ettemme enää näkisi vuorilla. Laitoin lapun taskuuni.

Viimeinen nousu

Oloni parani, kun jatkoimme matkaa High Campilta. Minä menin edellä ja Lock seurasi perässä. Pysyimme liikkeessä lähes jatkuvasti, jopa pieni pysähtyminen ja uudestaan liikkeelle lähteminen tuntui pahalta.

Kun jäljellä oli enää pari sataa metriä eli ajassa noin puoli tuntia, oloni heikkeni jälleen ja jouduin istuutumaan. Kaivoin nopeasti taskustani Diamoxia ja vedin huiviin. Takaisin ei enää käännyttäisi. Turvallisempaa on jatkaa matkaa Muktinathiin, joka on ylityksen jälkeen neljän tunnin päässä.

Thorong La, 5416 metrissä
_MG_5417-Edit
Taustalla Thorong Peak

Kello yhdeksän aamulla istuin 5416 metrin korkeudessa, Thorong Lan vuoristosolassa, katsellen Thorong Peakiä edessäni.

Takanani 13 päivää ylä- ja alamäkeä, niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Toivon ja epätoivon vuoristorataa. Kehon ja mielen kaksinkamppailua.

Tässäkö tämä nyt on? Tältäkö unelman täyttyminen tuntuu? Minusta tuntui tyhjältä, mitäänsanomattomalta. Yhtäkkiä tunsin onnenkyyneleen lämmittävän poskeani.

Alamäkee

Lähes juoksin ensimmäisen kilometrin alas. Olin iloinen ja kiitos Diamoxin hyvävointinen. Seurasin rannekellostani kuinka korkeus laskee. Olin tuntevinani kuinka hehtopascalit kasvoivat, ja riski sairastua vuoristotautiin pieneni.

Sitten taas äkkiä voimani heikkenivät. Jomotus päässä yltyi. Lopulta tuntui kuin joka askeleella joku olisi iskenyt pesarilla päähän. Kaikki ne, jotka olimme ohittaneet matkalla alas, ohittivat vuoroperään meidät. Askeleet hidastuivat. Turvasatama Muktinath tuntui lipuvan yhä kauemmaksi, mitä lähemmäksi tultiin.

Noin kolmen tunnin laskeutumisen jälkeen pidimme tauon. Jäljellä olisi enää normaalisti alle tunnin matka. Meillä loppumatka venyi kaksituntiseksi.

Muktinathissa hotelliin päästyämme olin väsynyt, nälkäinen ja likainen. Kello oli 15. Olimme vaeltaneen 11 tuntia. En tiennyt, minkä vaivan korjaisin ensimmäiseksi. Sitten huomasin paskantaneeni housuihini jossain vaiheessa päivää, joten päätin käydä suihkussa ensin.

Suihkun jälkeen söin hieman ja soitin kotiin Suomeen kertoakseni, että Thorong La on ylitetty ja kaikki on hyvin. Muktinath on 3700 metrin korkeudessa, se on siis 800 metriä alempana kuin Thorong Phedi, josta olimme aamulla lähteneet, joten oletin olevani turvassa.

Alamäkee ja lujaa

Kello kuuden aikaa illalla pyörin sängyssä eikä tuntunut olevan toivoakaan saada unen päästä kiinni. Pahoinvointi ja kylmyys kehossa kasvoivat pahaenteisesti. Pidin oireita seurauksena päivän hurjasta fyysisestä rasituksesta, joten en ollut huolissani terveydestäni. Yhtäkkiä alkoi holtiton oksennus, enkä ollut enää varma mistään.

Hotellin henkilökunta kuuli hätäni ja soitti lääkärin paikalle seuraavasta kylästä. Low seasonin aikaan lääkäreitä ei ole aina saatavilla, vaikka karttaan on merkitty, että kylässä on lääkäri.

Lääkäri saapui ja samalla katkesi sähköt koko kylästä. Paikalliset kaivoivat taskulamput esille ja puhe yltyi kiivaaksi kakofoniaksi ympärilläni. Aasialaisilla on muutenkin kiivas puherytmi, joten tilanne alkoi tuntua yhä uhkaavammalta. Sitten tuntui kuin joku olisi kääntänyt päässäni pääkytkimestä sähköt pois ja jalat pettivät alta.

Paikalliset auttoivat minut istumaan tuolille ja sain rauhoitettua mieleni. Lääkäri ja muut ympärillä olevat arvioivat tilannetta. Hetken kuluttua he totesivat, että laskeutumista on jatkettava. Naama taas täyteen kasa lääkkeitä ja jeeppiin istumaan. Oksennuksenestolääke oli tärkeä.

Turistin hätä on kannattavaa liiketoimintaa. Tunnin matka yötä vasten jeepillä Muktinathista Jomsoniin maksoi 85 euroa. Normaalisti se olisi maksanut 5-10 euroa. Jos olisi ollut valoisaa, olisimme luultavasti jatkaneet helikopterilla, ja jälkeenpäin kuitanneet 2500 dollarin laskun. Eli sinänsä hyvä, että oli pimeää, sillä matkavakuutus harvoin korvaa toilailuja yli 3000 metrissä.

Jomsonissa (2700 m)

Jomsonin sairaalassa lääkäri tarkasti tilani ripein ja asiantuntevin ottein. Hetken mittailun jälkeen hän auttoi sängylle makaamaan, pisti kanyylin käsivarteen ja asetti happiletkut sieraimiin. Keuhkoihin virrannut raikas happi tuntui ihanalta. Viidessä tuhannessa metrissä ilmantiheys on vain puolet merenpinnan tasosta.

Myöhemmin illalla Lock kävi ostamassa riisikeittoa. Tunsin itseni rammaksi, kun Lock syötti minua. En ole varma olisinko pärjännyt ilman Lockia. Yön hän nukkui viereisellä pedillä.

Päivä 14: Takaisin Pokharaan

Sairaalasta jatkoimme aamulla matkaa hitain ja vaivalloisin askelin kohti Johmsonin keskustaa järjestääksemme kyydin takaisin Pokharaan. Olin kuitenkin onnellinen. Kamat liassa, oksennuksessa ja veressä, mutta olin onnellinen. Olin ylittänyt Thorong Lan. Vaara oli oikeasti ohi. Niin. Veressä kamat olivat siksi, koska kanyyli oli yöllä irronnut ja sängylle muodostunut lätäkkö verta.

Keskustassa yritimme saada kyytiä Pokharaan lentokoneella. Mutta Johmsonin laaksossa tuuli liikaa, eikä lentokone saanut lähtölupaa. Lento olisi kestänyt ainoastaan 20 minuuttia ja maksanut 95 dollaria.

Lennon sijaan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kuuden tunnin bussimatka plus kahden tunnin taksimatka Pokharaan.

Sweet home Pokhara

Olen Pokharassa. Takaisin vieraanvaraisen isännän Krishin guest housessa. Lock oli ilmoittanut tulostamme, ja kertonut, että olen hieman heikossa hapessa. Krish oli soittanut lääkärin illaksi tarkistamaan vointini.

Lääkäri kävi, määräsi muutaman lääkkeen ja vakuutti, että toipuisin pian.

Olin niin helpottunut ja onnellinen.

Ei minua edes harmittanut, että vaellushousuni olivat jääneet matkan varrelle Muktinathiin, koska olivat menneet oksennuksesta pilalle. Olin ostanut ne Pokharasta vain 20 eurolla, joten tappio ei ollut… kunnes muistin, mitä olin laittanut oikeanpuolimmaiseen taskuuni High Campilla.

/ Aleksi, 11.3.2013, Pokhara

Jaa tai kommentoi blogia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.